Välimerellä, noin 60 kilometriä libyalaisesta Zuwaran kaupungista pohjoiseen, toukokuun 16. vuonna 2018.
Italian ilmavoimien kapteeni Salvatore Angeletti ja hänen parinsa luutnantti Vincenzo Serratore lensivät yhdessä viidentoista muun Italian ilmavoimien Stormo 6:n Gruppo 156:een kuuluvan Panavia Tornado-rynnäkkökoneen kanssa kohti etelää. He eivät olleet yksin, vaan heidän kanssaan lensi Italian ilmavoimien Tornado- ja Eurofighter Typhoon-kaluston lisäksi suurinpiirtein kaikki operaatioon sopivat konetyypit niin Espanjan, Portugalin, Ranskan, Kreikan, Itävallan, Iso-Britannian, Hollannin, Belgian, Saksan, Puolan, Tanskan ja Suomen ilmavoimista. Lisäksi iskuun osallistuisivat useitten merivoimien alukset risteilyohjuksillaan. Kohteena tulisivat olemaan Libyan rannikkokaupungit, tarkemmin sanottuna niitten satamassa olevat alukset ja satamarakenteet.
Isku tuhoaisi käytännössä Libyan valtion kansainvälisen kaupankäynnin, tosin pysyvässä anarkian tilassa oleva maa kävi kauppaa muutenkin murto-osan siitä, mitä Gaddafin aikaan oltiin käyty. Ainoa aktiivinen kauppatavara oli laivoilla kohti Eurooppaa suuntaava ihmismassa ja nimenomaan se kaupankäynti tällä iskulla haluttaisiin kerralla lopettaa. Isku saisi luonnollisesti aikaan valtavan maailmanlaajuisen kohun ja tuomitsemisen. Osa reaktioista tulisi täydestä sydämestä ja osa taas luettaisiin paperista, koska näin kuuluisi tehdä. Hyvin moni niistä valtiomiehistä Kiinassa, Japanissa, Yhdysvalloissa, Koreassa ja yleensä ympäri maailmaa olisi samoja miehiä, jotka jatkaisivat paria päivää myöhemmin kauppaneuvotteluja Euroopan valtioitten kanssa.
Nimenomaan erillisten Euroopan valtioitten. Euroopan unioni oli kaatunut puoli vuotta aikaisemmin ympäri Eurooppaa levinneisiin hallituskriiseihin ja sitä seuranneisiin vaalien ketjuun. Vaalien, jossa äänestäjät olivat lopultakin, parikymmentä vuotta päätään Brysselin hallintorakennuksiin hakattuaan tajunneet, että jos neljän vuoden tyytymättömyyden jälkeen äänesti samoja puolueita kuin ennenkin, oli edessä vain neljä vuotta lisääntyvää tyytymättämyyttä. Näin ollen Euroopan parlamenttien koostumus ja kokoonpano oli muuttunut nopeassa ajassa hyvin radikaalisti, mutta vaalien ketjun jälkeen huomattiin, että Euroopassa saattoi edelleenkin hengittää, eikä maa auennut valtioitten alla, niin kuin vanha valta oli kuolintoreissaan pelotellut.
Edesmennyt Euroopan Unioni oli jatkuvasti julistamassaan propagandassa korostanut yhteiseurooppalaista yhteistyötä, vaikka se ei tosiasissa saanut aikaan muuta kuin viranomaisten pakkovaltaa, jossa pakottaminen ilmaistiin julkisuudessa kuvalla hymysuisten ihmisten iloisesta yhteisvastuullisesta taakankannosta. Aivan niin kuin eräässä toisessa, yhtä lailla ylikansallisessa ja myös aikanaan historiaan siirtyneessä järjestelmässä.
Ja tämä väkisin syötetty taakankanto oli lopulta aukaissut Pandoran lippaan ja saanut aikaan verettömän vallanvaihdon koko maanosassa. Historiaan väkivallattomasti, mutta väkisin siirretty EU oli kehittänyt itselleen ikiliikkujaan verrattavan ongelman afrikkalaisesta ja lähi-itäläisestä taloussiirtolaisuudesta. Lähtömaissa oltiin ymmärretty, että ei tarvinnut kuin saada jalkansa eurooppalaiselle maaperälle, se riitti siihen, että ihminen oli oikeutettu loppuiän jatkuvaan elatukseen. Se kannusti yrittämään ja yrittäjien – samoin kuin onnistujien – määrä oli jatkuvasti kasvanut. Lähtömaissa ymmärrettiin myös, että vaikka uusi Kansallisvaltioitten Eurooppa halusi lopettaa siirtolaisuuden, sen johtajilla ei ollut munaa upottaa siirtolaislaivojen vyöryä merellä. Vielä vähemmän uskottiin, että heikoiksi lasketut – ja viimeisen parin vuosikymmenen aikana sellaisiksi osoittautuneet – valtiot pystyisivät suorittamaan väestön pakkosiirtoja rajojensa ulkopuolelle.
Siinä, missä Euroopan Unioni epäonnistui yhteistyön luomisessa, uusi Kansallisvaltioitten Eurooppa taas onnistui. Ja siellä todettiin, että ongelmien ratkaisuissa kannattaa keskittyä käytännön kysymyksiin, eikä poliittiseen korrektiuteen. Ei tarvinnut upottaa laivoja merellä. Riitti, kun piti huolen siitä, että ne eivät pääsisi merelle. Vanhan vallan aikaansaamaan keinotekoiseen väestörakenteen muutokseen palattaisiin sitten, kun sen eteneminen merellä oltiin pysäytetty.
Libya oli luonnollinen kohde, sillä se oli pääasiallinen haittamaahanmuuton lähtösatama. Haittamaahanmuutto muodosti sen verran suuren osan osittaisessa tai täydellisessä anarkiassa elävän maan tuloista, että maa oli siirtynyt sormien läpi katsomisen sijasta toiminnan aktiiviseen tukemiseen.
Ensiksi Libyalle oltiin annettu varoitus. Maalla oli kolme vuorokautta aikaa lopettaa satamiensa kautta tapahtuva haittamaahanmuuton vyöry Eurooppaan. Keinolla millä hyvänsä. Muuten eurooppalaiset ilmavoimat tuhoaisivat kaikkien merkittävien libyalaiskaupunkien satamat. Libyassa ei ollut varsinaista koko maan kattavaa johtoa, mutta alueelliset johtajat päästivät joukolla röhönaurun ja totesivat, että kunhan puhuvat. Tyhjähousut paskat. Ensimmäinen varoitus oltiin annettu kulissien takana. Toinen varoitus annettiin julkisuudessa. Tuloksetta. Sen jälkeen Euroopan puolelta seurasi haudanhiljaisuus.
Viimeinen varoitus annettiin kolme tuntia ennen hyökkäystä. Se lähetettiin niin mediassa kuin kaikilla mahdollisilla sotilaallisilla taajuuksilla. Viestissä ei enää vaadittu Libyalta toimenpiteitä. Ilmoitettiin vain, että mikäli maa haluaa välttää ihmisuhreja, on aikaa satamien evakuoimiseen harvinaisen vähän. Pian muutaman jäljellä olevan libyalaisen kaukovalvontatutkan henkilökunnalla revähtivät silmät teevadeiksi. Asemaa johtava upseeri otti välittömästi yhteyden ylöspäin:
- Ne tulevat!
- Mitkä ne?
- Mitäs luulisit? Eurooppalaiset koneet tietenkin!
- Paljonko niitä on?
- Kaikki! Saatanan saatana, ihan kaikki!
Paljoa enempää ei kaukovalvontatutkilta enää sitten viestittykään, sillä merivoimien ampumat risteilyohjukset tuhosivat ne. Samoin ohjuksilla tuhottiin lopullisesti Libyan muutenkin romuttunut ilmatorjuntakyky. Sokeaksi muuttuneet Libyan ilmavoimat ymmärsivät yskän, eivätkä komentaneet muutamia toimivia koneitaan ilmaan sokkona turhaan tapettaviksi. Lähinnä kaikki sotilaallinen tai sellaiseksi luokiteltava henkilökunta ilmoitti satamiin, että sieltä ihan oikeasti kannattaa lähteä huuthelvettiin parasta mahdollista vauhtia huomattavasti nopeammin.
![]()
Angelettin ja Serratoren laivue oli saavuttamassa kohteensa. Osalla Tornadoista olisi kohteenaan satamarakenteet, joita vastaan hyökättäisiin tavallisin vapaasti putoavin pommein. Heidän lentueensa Tornadot oli taas aseistettu rakettikasetein, ja kohteena olisi Zuwaran sataman läntisessa laiturissa vieri vieressä olevat noin neljäkymmentä kevytrakenteista alusta, joita käytettiin pääosin haittamaahanmuuttajien kuljettamiseen. Jos seassa oli muitakin aluksia, siitä ei välitetty eikä kippoja toisistaan eroteltu. Puhumisen ja pyytämisen aika oli nyt ohi.
Lisäksi jokainen Tornado tyhjentäisi tuohon riviin kahdessa 27-millisessä Mauser-tykissä olevat yhteensä 360 ammusta. Zuwaran satama ei ollut kovin suuri, mutta silti italialaislaivueen perässä seuraisi portugalilainen F – 16-laivue ja espanjalainen F/A-18 Hornet laivue. Satama muuttuisi kivikasaksi, josta ei lähetettäisi paatin paattia merelle kuukausiin. Suuremmat satamat saisivat vielä huomattavasti suuremman osan. Tätä operaatiota ei tehty puolilla valoilla sinne tänne vähän sorkkien. Tämä ei ollut kriisinhallintaoperaatio. Tämä oli totaalista sotaa, joka lopetettaisiin ensimmäisellä iskulla. Ylivoimalla ja epäreilusti. Niin kuin sotimiseen kuuluukin.
Niin Angeletti kuin Serratorekin olivat kotoisin Pohjois-Italiasta, ja he olivat jo pitkään kannattaneet Italian hajoamista kahteen osaan. He, niin kuin lähes jokainen italialainen olivat saaneet totaalisen tarpeekseen. Nyt, Kansakuntien Euroopassa, he olivat valmiit muuttamaan mielensä. Italialla saattaisi olla vielä toivoa. Ja he olivat eräitä niistä, jotka sitä toivoa tuottaisivat. Toivo olisi Angelettin peukalon alla. Tornado syöksyi kohti kohdettaan. Angeletti katsoi maaliaan täysin tunteettomasti ja painoi peukalollaan laukaisinta. Tyhjennettyään lastinsa Tornado kääntyi kotiaan kohti. Angeletti tuumasi Serratorelle:
- Olemme tehneet oman osamme.
Serratore vastasi:
- Ja nyt on politiikkojen aika tehdä omansa.
Suomen Yleisradio, Helsinki, toukokuun 17. vuonna 2018
Ylen pääutiset kertoivat hyökkäyksestä ja siitä, että Välimeren muissa eteläisissä rantavaltiossa oltiin ymmärretty eurooppalaisten antama vihje erittäin hyvin. Satamat olivat sotilasvartioinnissa ja ihmissalakuljettajille oltiin sekä jaettu että toimeenpantu nappituomioita pahemmin kursailematta. Yleisradion lähetysstudion odotushuoneessa istui neljä vakavailmeistä miestä hieman ennen seuraavan lähetyksen alkua. He olivat Tasavallan Presidentti, Yleisradion uusi pääjohtaja Antero Lärvänen sekä Yleisradion koko teknisestä toiminnasta vastaavat Hösse ja Pertta. Tasavallan Presidentti poltteli Voimasavuke Bostonia todeten, että kovat ajat vaativat kunnon savut. Antero Lärvänen kysäisi:
- Meinaat sitten puhua kovimmat tekstit mitä presidentti on puhunut sitten sotien jälkeen.
- Niinhän minä meinaan. Ne tekstit olisi pitänyt puhua vajaat kolmekymmentä vuotta sitten koko Euroopassa, niin nyt ei tarvitsisi rupatella kuin pelkästään mukavia.
Hösse jatkoi kysymistä:
- Niin että kaksikymmentä tonnia?
- Kaksikymmentä tonnia per kärsä. Ikään ja sukupuoleen katsomatta. Edellyttää vapaaehtoista poistumista Suomesta kolmen viikon sisällä. Harkinta-aikaa viikko siitä hetkestä, kun olen lopettanut puheeni.
Pertta kysyi puolestaan:
- Ja jos ei raha kelpaa.
- Eihän siinä mitään. Sitten saa jäädä. Mutta kun ei kerran raha kelpaa, niin ei sitä sitten jaetakaan. Kaikenlainen sosiaaliapu loppuu sillä hetkellä. Ei latin latia. Ei rahapenniä.
Antero raapi hieman päätään:
- Sinänsä aika kallis patihan tuo on. Eikö lie miljardi euroa?
- Se mikä kallis ole. Eihän siinä mene kuin yhden vuoden haittamaahanmuuttokulut. Kertasijoitus. Poikii kunnolla. En muista, milloin Suomi olisi sijoittanut tulevaisuuteen näin viisaasti. Ja me päästään tässä vielä huomattavasti helpommalla verrattuna moneen muuhun Euroopan maahan. Siellä joudutaan varmasti ampumaan. Mutta turvallisuuden takaan minäkin. Eli puheeni jälkeen mobilisoidaan kolmekymmentä tuhatta miestä sisäisen turvallisuuden takaamiseksi.
Hösse sytytti vuorostaan Voimasavuke Bostonin ja jatkoi:
- Niin, voi olla että tässä nähdään sellainen poikkeus, että tällä kertaa ihmiset ovat riemuissaan nähdessään kypäräpäitä ja tankkeja kadulla. Mutta mitenkäs ne ISIS-heput? Niitä on kyllä täälläkin.
Tasavallan Presidentti sammutti tupakkinsa ja vastasi Hösselle:
- No jaa, puolustusvoimien tiedustelu ja jopa supokin on huomattavasti tehokkaampi kuin mitä julkisuudessa on esitetty. Tyhmäähän se näytteli aikanaan Columbokin ja pääsi aina tuloksiin. Ne on kyllä kaikki otettu kiinni jo aikaa sitten.
Pertta ihmetteli:
- Hä? Otettu kiinni? Mitä te niille meinaatte tehdä?
- Ei me tehty niille mitään. Laskettiin maasta pois.
Antero puolestaan ihmetteli:
- Mutta eikös tuo nyt ole vähän vastuutonta?
Tasavallan Presidentti vastasi Anterolle vinosti hymyillen:
- Nooh… emmä ny oikein tiedä… ne nimittäin laskettiin maasta El Alin koneessa. Jaahah, on aika lähteä pitämään puhe suorassa lähetyksessä…
Peking, Kiina, toukokuun 18. päivä vuonna 2018
Kiinan presidentti ja kommunistisen puolueen pääsihteeri Xi Jinping käveli kohti lehdistötilaisuutta, joka koski Euroopan valtioitten hyökkäystä Libyan satamiin ja sitä seuranneita toimenpiteitä keinotekoisesti vääristetyn väestörakenteen korjaamiseksi. Xi oli päättänyt lukea puheensa paperista ja olla vastaamatta mihinkään kysymyksiin. Virallisesti, protokollan mukaan eurooppalaisten toimet piti tietenkin tuomita, mutta oli selvää, että jatkossakin Kiina piti yllä hyviä suhteita Eurooppaan. Business is business, sen tiesi kyllä sosialistinenkin tiedemies. Tosiasiassa Xitä olisi lähinnä huvittanut onnitella eurooppalaisia siitä, että ne lopultakin olivat tulleet järkiinsä. No, ei muuta kuin häiskä stagelle ja puhua mälkyttämään…
- Kiinan kansantasavalta tuomitsee syvästi jäädi jäädi jäpätin jäädi jää… kansainvälisten sopimusten mukaan lässyn lässyn lää on suotavaa että ölökytämäläkytä… inhimillisyys vaatii että hölöpön pölöpön ja Yhdistyneitten Kansakuntienkin naak naak nääk nääk…
Suomen Yleisradion Pekingin toimittaja Taisto Turpavärk katseli tietokoneeltaan juuri loppunutta ja nauhoitettua Xi Jinpingin puhetta ja äkkiä kiinnitti huomionsa tiettyyn seikkaan. Hän palautti tiedoston alkuun, zoomasi kuvaa, niin että siinä ei näkynyt kuin Xin pää ja katseli nauhan uudestaan.
Tuo kinuskihan mulauttaa kielen poskeensa joka lauseen välissä…