On vaikea sanoa, että kumpi yrittää enemmän saada Päivi Räsäsen nirhatuksi, valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen vaiko valtionsyyttäjä Anu Mantila. Mutta kieltämättä siinä kaksi kovaa koettelee. Mantila sai tuoreeltaan kerättyä itselleen missiopisteitä vaatiessaan Yleä poistamaan osia Päivi Räsäsen radiohaastattelusta vuodelta 2019. Kyseinen vaatimus tietysti on varsin orwellia historian deletoimista jo itsessään mutta perusteet ovat aika huikeat:
Yle väittää poistamista tarpeettomaksi, koska materiaali on jo levinnyt laajalle. Tällä perusteella voitaisiin jättää kaikki muukin laiton materiaali kuten lapsiporno poistamatta sillä perusteella, että joku kuitenkin on nähnyt sen jossain.
Joo, täytyy sanoa että Mantila ei väittänyt Räsäsen puheita lapsipornoksi. Mutta hän rinnasti Räsäsen mielipiteet vakavuudessaan lapsipornon asteelle. Mikä kertoo jo melkoisesta vauhtisokeudesta ja pakkomielteestä. Ja oikeastaan myös epätoivoisesta yrityksestä. Onhan meinaan niin, että jos sanotaan ”lapsiporno” niin veri hyytyy ja inho nousee mieleen. Jos kohta Mantila yritti tällaista.
Muistutetaanpa siitä asiasta että mikäli islamilainen pieksää suutansa homoseksuaaleista noin x kertaa ankarammin kuin Räsänen, niin asia ei häiritse Mantilaa eikä Toiviaista. Sillä mehän elämme täydellisen, joskin hieman kalibroidun tasa-arvon maassa.
Tällaisten oikeusjuttujen myötä olemme siirtymässä tilaan – joka koskee tietysti vain kantasuomalaisia – jossa kaikenlainen LGBTQTiiTyyn julkinen ei-fanittaminen johtaa syytteeseen. Sekö on tavoiteltava tila? Sitäkö oikeasti halutaan? Pakkorakkautta viranomaispäätöksellä?