Siinä kun elettiin sitä kekkoslovakialaisen elämää niin eihän meitä nyrkillätapettavia sen kummemmin vahdittu. Mentiin minne nenä näytti. Kunhan tultiin sovittuun – siis määrättyyn – aikaan kotiin. Nykyäänhän tilanne alkaa olla sellainen että nulikat eivät voi liikkua ulkona kuin kypärä päässä ja kahden metrin liekanarussa.
Samanlainen vahtimaton vaeltelu oli meillä ohjelmana uutena vuonnakin. Me möllit liikuttiin porukalla koska jokainen oli ostanut oman osansa uuden vuoden paukkuja ja kun porukalla liikuttiin niin paukuteltavaakin oli enemmän. Nimenomaan liikuttiin. Se jotenkin kuului asiaan. Kuljettiin aina vähän matkaa, paukuteltiin paukkuja ja sitten siirryttiin vähän matkaa eteenpäin paukuttelemaan lisää. Eli meillä räkänokilla oli hallussa myöhemmin intissä opetettu Tuli ja Liike. Tosin vähän eri mielessä. Lähes kaikilla oli tietysti päällä muodikkaat tummansiniset 1970-luvun lämpöpuvut jotka hetkeksi veivät koko 1970-luvun Suomen Mao-muotiin.
Paukuttelussa oli tietysti tietty protokolla eli se eteni miedommasta voimakkaaseen. Aivan alkuun – ja välipalana muutenkin – heiteltiin tähtisadetikkuja joiden varsi oli taivuteltu koukuksi ja niitä yritettiin saada tartumaan puun oksiin. Jos meille oltaisiin kerrottu että joskus tulevaisuudessa ei edes tähtisadetikkuja saa myydä alle 18-vuotiaille niin kertoja olisi kuullut huomattavan räkäisen pikkupoikien naurun.
Seuraavaksi oli tietysti vuorossa papatit.
Kaikkia papattimattoja ei suinkaan ammuttu kerralla vaan niitä purettiin ja ammuttiin yksi kerrallaan. Jokaisen paukauksen jälkeen tuli tietysti päästää räkäinen nauru. Silloin, kun kokonainen matto ammuttiin kerralla, alkoi nauru luonnollisesti jo paukkeen aikana. Tämän jälkeen siirryttiin noitapilleihin ja kiinanpommeihin.
Sen ajan noitapilli oli väriltään enempi punertava. Ja sen ajan kinureista ei löydy netistä ensimmäistäkään valokuvaa. Se oli sellainen harmaa, pitkulainen ja vastasi teholtaan hyvinkin 1990-luvun tykinjyskyä. Ja ne tykinjyskythän kruunasivat pikkumöllien uuden vuoden.
Nehän olivat tuolloin 1970-luvulla ihan oikeita jytkyjä. Aivan kuin intin tulenkuvauspanokset. Yhteisen tuli- ja liikesession aikana jokainen mölli natusti totta kai merkkareita ja kotiin palattiin kaikki silmät ja sormet tallella. Myöhemmin illalla sitten tietysti seurattiin kun aikuiset ampuivat varsinaisia raketteja. Niihin meillä mölleillä ei ollut oikein varaa mutta mikäs niitä oli katsellessa.
Ja mikäs meidän Kekkoslovakian möllien muutenkin oli vuotta vaihtaa seuraavaksi. Ei meitä kiinnostaneet YYA, ei ETYK, ei YK, ei EEC,ei TUPO eivätkä muutkaan kirjainyhdistelmät. Pääasia että oli kunnon räimettä. Räimettä, jota nykyiset mukulat eivät ylisuojellussa maassamme pääse kokeilemaan.
