Yksi monikulttuurisuusideologiaa ylläpitävän propagandakoneiston toimintatapoja on se, että kirjoitetaan lehtiin ylistävänluontoisia juttuja jostain yhdestä ainoasta, etnisesti oikeasta suunnasta tulleesta henkilöstä, ja tehdään hänestä jonkinlainen inhimillinen sankaritarina. Kirjoitus alkaa henkilön vaikeissa oloissa vietetystä elämästä kotimaassaan, jatkuu ankaralla taistelulla siitä, että henkilö lopulta pääsee Suomeen ja päättyy siihen, kuinka hän, huolimatta paikallisväestön rasistisista asenteista on nykyisin melkein lukutaitoinen, melkein kirjoitustaitoinen, melkein kielitaitoinen, melkein ammattitaitoinen, melkein elättää itsensä ja on siis näin kaikkien kriteerien mukaan sataprosenttinen suomalainen.
Tässä toimintatavassa on se kiistaton etu, että siinä annetaan toimittajan hellimälle ideologialle kasvot. Ja jos kantasuomalainen arvostelee toimittajan monikulttuurisuutta väreilevää ideologiaa edes yleisellä tasolla, hän on silloin sydämetön ihminen, joka haluaa julmuuttaan toimittaa tämän hymyilevän ja ah niin symppiksen ihmisen takaisin kotimaahansa kurjuuteen ja kurimukseen. Jossa hän tosin hiljattain kävi lomailemassa, mutta on rahvaanomaista takertua yksityiskohtiin.
Toimintatapaa käytetään erityisesti sanomalehdissä, Yleisradiossa, naistenlehdissä ja erilaisissa maahanmuuttoteollisuuden omissa julkaisuissa. Tämän tyyppiset jutut ovat toistuessaan kiistatta hyvin ärsyttäviä, mutta tämä nyt vaan on päivän henki, eikä sille varmaankaan minkään voi. Sen sijaan on olemassa tiettyä erityislehdistöä, jonka ei luulisi harrastavan tällaista. Yksiä edustajia tällaisista lehdistä ovat luonnollisesti ammattiliittojen lehdet. Ammattiliitothan ovat perustettu aikanaan sitä varten, että ne huolehtivat suomalaisten työntekijöitten edunvalvonnasta. Niitä ei ole perustettu sitä varten, että ne nostaisivat ulkomailta hankitut elätettävät jonkunlaiseen ihanneasemaan.
Erityisesti näin kuvittelisi olevan yksityisen sektorin ammattiliitolla, sillä ylimääräinen elätettävien (niin ulkomailta tulleitten kuin asiaan liittyvien kotimaisten virkahenkilöiden) määrä tietää kasvavaa verorasitusta ja sitä myötä heikkeneviä työllisyysnäkymiä. Suomen suurin yksityisen sektorin ammattiliitto on Palvelualojen ammattiliitto PAM, jossa on jäseniä kaikkiaan 230.000. Liiton jäsenet toimivat vähittäiskaupoissa, matkailu-, ravintola-, ja vapaa-ajan palveluissa, kiinteistöpalveluissa ja vartiointialalla, ja näillä aloillahan raha on ihan oikeasti ansaittava, se ei tule valden taskusta. Näin ollen alat ovat tietysti suhdanneherkkiä, ja ammattiliiton tulisi ottaa jäsentensä edunvalvonta hyvin vakavasti. Tämän tulisi luonnollisesti heijastua myös liiton lehdessä. Katsotaanpa mikä onkaan tuoreen PAM-lehden pääuutinen. Kerrotaanko siinä vartijoitten työehdoista ja palkkauksesta? Vaiko ehkä ravintola-alalla aina lisääntyvästä pätkätyöstä ja sen aikaansaamasta yleisestä epävarmuudesta ihmisten elämässä?
No ei aivan.
Jep. PAM-lehden pääuutinen on luonnollisesti inhimillinen sankaritarina, jossa jätkä häipyy Senegalista, jättää perheensä ja menee Espanjaan. Taustoistaan hän osaa kertoa, että on tehnyt jossain vaiheessa töitä Senegalin naapurimaassa Guinea-Bissaussa. Hotellin respassa ei tietenkään epäillä miehen sanaa, kun kerran vakavalla naamalla väitetään, mutta vähän ihmetyttää se, että Wikipedian mukaan Guinea-Bissau on yksi maailman köyhimmistä maista, joten siellä ei äkkiseltään miettien välttämättä hirveän suuri siirtotyövoiman tarve ole. Wikipediassa mainitaan kuitenkin Guinea-Bissausta seuraavaa:
Yhdistyneet kansakunnat (YK) on huolissaan, että huomattava määrä latinalaisessa Amerikassa tuotetuista huumeista päätyy Eurooppaan Guinea-Bissaun ja muun läntisen Afrikan maiden kautta. Maassa tehtyjen huumetakavarikointien määrä on kasvanut, mutta YK pelkää maasta silti tulevan yhdyskäytävä Etelä-Amerikan ja Euroopan huumebisnekselle, ja huumekartellien saavan vain enemmän jalansijaa ja valtaa maassa. Huumekauppa lisää hallinnon korruptiota ja epätasa-arvoa.
Mikä tietysti saattaisi ehkä lisätäkin sen siirtotyövoiman tarvetta, mutta niin kuin tuli todettua, ei epäillä miehen sanaa. No, hepun elämä Espanjassa ei oikein tahtonut asettua uomilleen, mutta sitten tulikin onnenpotku, eli heppu törmäsi (no eipä olis arvattu) suomalaiseen naiseen, pokasi siitä itselleen muijan ja sitten alkoi helpottaa. Ongelmana oli vaan, että kuinka päästä Suomeen. Ratkaisuna oli se, että muija seilasi kaksi vuotta Suomen ja Espanjan väliä, ja sittenpä oleskelulupa jo irtosikin.
Inhimillinen sankaritarina päättyy onnellisesti, eli häiskä asustelee Tampereella, lähettää suomalaisen rouvansa kanssa rahaa entiselle perheelleen Senegaliin ja on melkein lukutaitoinen, melkein kirjoitustaitoinen, melkein kielitaitoinen, melkein ammattitaitoinen, melkein elättää itsensä ja on siis näin kaikkien kriteerien mukaan sataprosenttinen suomalainen. Mainittiinhan jutussa sentään saunakin.
Mikäli kyseinen juttu olisi ilmestynyt sanotaammeko vaikkapa laatulehti Helsingin Oikeaoppisessa, naistenlehti Julkkispötsissä tai pakolaisylistysviraston lehdessä Apurallaassa, ei asia olisi ihmetyttänyt yhtään, eikä asiasta varmaankaan olisi tullut edes kommentoitua.
Mutta ammattiliitto?
Tämäkö se oli se PAMin tärkein viesti jäsenilleen? Senegalilainen häiskä pääsee suomalaisen naisen siivellä Suomeen ja vaikka asia ei liity kylläkään millään tavalla siihen, miksi ammattiliiton jäsenenä ollaan tai ammattiliiton toimintaan yleensä, niin kirjoituksesta päätellen iloisia pitäisi olla ihan porukalla.
Tietysti, onhan PAM yksityisten palvelualojen liitto ja ehkä se näkee tuleviin aikoihin tarkemmin kuin hotellin respasta käsin osataan ajatella. Kun ajattelee tätä inhimillistä sankaritarinaa, niin ammatillisessa mielessähän sen voi tietysti mieltää yksityisen henkilön rahoittamaksi ja toisen yksityishenkilön tarjoamaksi yksityiseksi palvelumuodoksi, jossa kysyntä ja tarjonta sopivalla tavalla kohtaavat. Oli sille palvelulle olemassa joku sivistyssanakirjan ulkopuolinen ammattinimikekin, mutta hotellin respassa ei sitä juuri tällä hetkellä muisteta.
Ehkä tämän tyyppisille palveluille on kasvava tarve. Ja muutenkin tässä on kai aika lopettaa tämä kirjoitus ja mennä nurkkaan häpeämään. Sillä onhan aito rakkaus sentään maailman kaunein asia. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii, eikä varsinkaan kuseta eikä käytä hyväksi.