Tulipa tässä tuoreeltaan törmättyä Hommaforumin kautta Tamperelaisen lehden uutiseen joka on sinänsä tylyn tuttua settiä kaikilta osiltaan. Eli nuorisoväkivalta lisääntyy ja raaistuu, ohikulkijoita ryöstetään eikä poliisikaan ole enää koskematon. Jutussa haastateltu rikosylikomisario sanoo sen tyypillisen, mitä jokaisessa tällaisessa uutisessa tulee sanoa:
En puhuisi mistään tapauksessa katujengeistä: kyse on yksinkertaisesti nuorison pahoinvoinnista.
Koska kyseisestä asiasta sattumoisin tiedän jotain minäkin niin väitän, että kyseinen poliisi tietää oikein hyvin asian todellisen laidan mutta hänen on käytettävä ns. korrekteja ilmaisuja jotka levittävät ongelman koskemaan koko nuorisoa.
Ei kyseessä ole mikään nuorison yleinen pahoinvointi. Kyseessä on valitettavasti yleistyvä ihmistyyppi joka on täysin empatiakyvytön sadisti. Ei hän harjoita toisiin kohdistuvaa terroria pahoinvointinsa takia vaan siksi että hän nauttii siitä ja saa siitä suuren tyydytyksen. Hän voi hyvin. Erityisen hyvin hän voi maassa josta kyseisestä terrorista selviää likimain ilman seuraamuksia. Ja juuri tällaiset sadistit löytävät helposti toisensa. Usea heistä ei puhu suomea äidinkielenään.
Jutussa mainitaan myös se toinen pakollinen:
Tampereella on ryhmiä, joita voi kutsua nuorisoryhmittymiksi, mutta ei nuorisojengeiksi.
Kysymys: Tekeekö se porukalla ihmiseen kohdistettu väkivalta jotenkin vähemmän kipeää jos sen tekijä tulkitaan ryhmittymäksi mutta ei jengiksi? Kyseinen lause on pelkkää stiiknafuuliaa jolla annetaan ymmärtää että ongelmaa ei ole kun sitä ei määritellä ongelmaksi.
