Noissa vaellushommissa moni muu kuuluu varmaan siihen kastiin kuin minäkin että hyvin pitkään tuli yövyttyä Lapin vaellusreissuilla pelkästään teltassa ja kieltämättä siinä on oma viehätyksensä. Onhan siinä raikas ilma, vaellusteltat kestävät sadetta hyvin ja kun on hyvä makuupussi sekä kenttäpatja niin onhan siinä mukavaa nukkua. Parhaita mahdollisia unia, ovathan ne. Toisaalta teltassa on se paha puoli että pitemmällä reissulla se muuttuu jo ihan hengitysilman myötä ja muutenkin automaattisesti kosteaksi ja vanhemmittaan mukavuudenhalukin on astunut mukaan.
Onneksi tarjolla on mainio ja etelän lomahotellit kirkkaasti voittava vaihtoehto eli autiotupa. Täytyy tässä kehua metsähallitusta tupien rakentamisesta ja huollosta. Harvoin tuota virallista koneistoa tulee kehuttua mutta kehutaanpa kun kerrankin aihetta on. On tietysti olemassa myös yksityisten rakentamia tupia ja niihin ei välttämättä ole Jokamiehellä pääsyä. Tämän postauksen kuvituksena on muutama autiotupa jossa itsekin on tullut yövyttyä tai muuten vaan käytyä.
Viiden tähden mukavuutta Muorravaarakan Ruoktussa Saariselällä.
Autiotuvan tekee luksukseksi jo se, että se on, no, tupa. Siinä on seinät, lattia ja katto. Tarjoaa mainion suojan säältä. Onpa piru vie ikkunatkin eli se ei ole ihan korsu. Lisäksi siinä on aivan erinomaiset majoitteet eli laverit. Siihen voi viritellä kenttäpatjan, makuupussin ja vielä makuupussin suojapussista ja esmes takista väsäillä tyynyn. Mukavuuskerroin sata ja kun lisätään vielä kulkemisen aiheuttama väsymys vaihtelevassa maastossa joka ei ole Lapissa tasaisuudeltaan actually ihan Kansas niin uni tulee helposti ja on syvää sekä rauhallista.
Muorravaarakan Ruoktun tupa.
Mukavuutta lisää vielä entisestään se, että autiotuvassa on kamiina. Yleensä paikalla ovat valmiit puut ja sytykkeet sillä niitten tekeminen seuraaville kulkijoille kuuluu hyviin erätapoihin. Kamiinalla tupa lämpiää mukavan nopeasti. Tietysti pienenä ongelmana on joskus se, että kaikki eivät välttämättä hallitse kamiinan lämmitystä ja lopputuloksena on sauna. Mikä puolestaan on hyvin kiusallista eritoten silloin kun kämpän ulko-ovi on aukaistava viilennyksen vuoksi ja paikalla on se yksi mäkärä sekä sen kaksi miljardia serkkua.
Meekonjärven tupa Käsivarressa.
Autiotuvassa on myös mainiot ravintolapalvelut. Jokaisessa tuvassa on seisova pöytä. Se seisoo, pysyy pystyssä eikä kaadu. Lisäksi pöydän molemmilla puolella on penkit. Niillä voi istua ja äyskäröidä evästä ääntä kohti. Ateriaksi on tarjolla ihan mitä hyvänsä vaeltaja haluaa kunhan on vain kuljettanut sen itse mukanaan. Autiotuvissa on – lähes aina – kaasuliesi jolla aterian voi valmistaa. Itse en ole koskaan mieltynyt noihin uusiin vaellusmuoniin vaikka niitä kevyiksi kehutaankin. Oma menu koostuu lihaliemestä, pikamakarylleistä sekä säilykelihasta. Kyytipojaksi näkkileipää ja sulatejuustoa. Aamiaiseksi sitten kahvia, näkkileipää sulatejuustolla ja kestometukkaa. Yömyssyksi teetä ja tujaus rommia.
Pieni suojakoju Siktakurran itäpuolella Käsivarressa. Rakennettu joskus 1950-luvulla yksityisten toimesta. Kuva muuten on mainiolta patikka.net-sivustolta jossa esitellään valtava määrä pohjoisen autiotupia.
Täytyy todeta myös että autiotuvassa on loistava huonepalvelu. Sieltä löytyy harja ja rikkalapio jolla tuvassa majoittunut voi putsata jälkensä. Helppoa kuin heinänteko. Siellä on myös kattoon viritettyjä naruja joihin voi panna märkiä varusteita kuivumaan. Niitä naruja voi tarvittaessa lisätä itsekin. Lisätään tietysti se, että autiotuvan läheltä löytyy lähes aina juokseva ja erinomaisen laadukas vesi. Se täytyy vain käydä hakemassa purosta. Lisäksi tuvat toimivat eräänlaisena sosiaalitoimistona sillä vaeltajat ovat jättäneet sinne makarylliä, riisiä, kaurahiutaleita ja sen sellaista joita oikein kusessa oleva vaeltaja voi käyttää henkensä pitimikseen.
Kuonjarjohkan vanha tupa. Nykyisin käsittääkseni purettu.
Tässä luksusmajoituksessa on vielä eräs hyvä puoli. Varsinkin verrattuna ihmisiä täynnä oleviin turistikeskuksiin. Siellä kun on ongelmana, no, ne ihmiset. Siellä on hyvin vaikea olla törmäämättä johonkin humalaiseen kusipäähän. Autiotuvissa ihmiset osaavat tietyn tupaetiketin enkä itse ole törmännyt öykkäröintiin. Lisäksi tuvissa ymmärretään että se viimeiseksi tupaan tullut on aina etusijalla sillä hän on se väsynein ja nälkäisin.
Opukasjärvi, Kaldoaivi. Tupa valitettavasti palanut vuonna 2018.
Yleensä ja erikseen voi todeta, että jos matkailija haluaa oikeaa eksotiikkaa niin ei muuta kuin autiotupaan vaan. Palmuja huojuu puolessa maailmassa. Ei niissä ole mitään kummallista. Eikä eksoottista. Mutta autiotupia suuremmassa mittakaavassa ei löydy kuin Suomesta.
Suomihan on maailman mittakaavassa muutenkin, hitto vie, yksi maailman eksoottisimpia maita. Kuumaa rantaviivaa löytyy niin Välimereltä, Intian valtamereltä, Atlantilta kuin Tyyneltä mereltä. Mitä ihmeellistä siinä on? Oma maamme sijaitsee hornanperseen pohjoisessa jossa samoilla leveysasteilla ei ole pahemmin muuta kuin tundraa. Ja silti täällä on saatu aikaan hyvin toimiva yhteiskunta. Vaikka taloja täytyy lämmittää talvella. Toisin kuin niissä turistikohteissa.
Lisäksi täällä puhutaan suomea joka ei ole ihan isolaattikieli mutta kuitenkin kuuluu maailman mittakaavalla hyvin harvinaiseen kieliryhmään. Antaa kaupunkivihreitten mennä niihin tylsiin turistikohteisiin, olla itseään mahdollisimman julkisesti mainostava vaihtoehtoihminen niin kuin noin 100 miljoonaa muutakin eurooppalaista ja haukkua Suomea muutenkin mutta nautitaan me muut eksoottisesta Suomesta.