Viime viikolla kirjoitin Kekkoslovakian toisinajattelijoista. Toisinajattelijoita on nytkin ja varmasti enemmän kuin silloin. En kirjoituksessani keskity nimekkäisiin toisinajattelijoihin silloin ja nyt vaan mietin aivan tavallista sekä kekkoslovakialaista että Eurostotasavaltojen liitossa asuvaa suomalaista ihmistä. Jos hän tai hän halusi / haluaa olla julkinen toisinajattelija niin siihenhän tarvitaan kaksi asiaa:
1. Syy
2. Väline.
Tavallisella kekkoslovakialaisella ei ollut mitään syytä olla julkinen toisinajattelija. Perustelen väitteen:
- Hän näki kyllä YYA-liturgian läpi ja itsekseen naureskelikin sille mutta hän tiesi että Neuvostoliiton sotilaallinen voima oli silloin aivan ylivoimainen joten sen edessä kannatti hieman nöyrtyä. Näin ainakin vakaasti uskottiin ja miksei olisi uskottu. Asiaa saattoi verrata luonnonvoimaan jolle ei voinut mitään joten se tuli vain hyväksyä. Kannatti pitää suu supussa, turpa rullalla ja naama näkkärillä. Neuvostoliitto kuitenkin pysyi siellä rajan takana.
- Vallitseva tilanne ei vaikuttanut hänen lompakkoonsa eikä jääkaappiinsa. Muuten kuin positiivisesti. Päin vastoin, elettiin toivon ja tulevaisuudenuskon aikaa. Rakennettiin hyvinvointia. Tavallinen duunari saattoi toteuttaa unelmansa talosta, autosta ja kesämökistä. Työurat olivat pitkiä ja varmoja joten elämää saattoi turvallisin mielin suunnitella ja rakentaa. Yhtenä tekijänä oli muitten muassa että vienti Neuvostoliittoon veti hyvin. Kekkoslovakialainen ajatteli tilanteesta että jos se toimii, älä räplää. Varsinkin kun julkiset palvelut toimivat pienimmilläkin paikkakunnilla. Pienemmällä verorasituksella kuin nykyisin.
- Ja kaiken sen seurauksena UKK oli OK. Kekkonen nähtiin vallitsevan hyvinvoinnin ja tulevaisuudenuskon symbolina. Maan isänä. Kuinka pitkälle tilanne oli Kekkosen ansiota on tietysti aivan oma kysymyksensä mutta sellainen mielikuva oli ja mielikuvien mukaanhan ihminen pääosin elää.
Kekkoslovakialaisella ei siis ollut mitään syytä ryhtyä kapinoitsemaan sanallisesti. Ei hänellä toisaalta olisi ollut välinettäkään. Julkinen sana oli painettua sanaa sekä Yleisradion hallitsemia kanavia. Lehdet olivat hyvin tarkkoja siitä, mitä yleisönosastokirjoituksissa julkaistiin. Pieniä ja riippumattomia kustantamoja toki oli, mutta niiden kautta sana ei laajalle levinnyt. Ennen kaikkea ei ollut kanavaa jonka kautta sanoa mielipiteensä laajalti ja varsinkin henkilöllisyyttään paljastamatta.
Mutta kuinkas tilanne on nyt? Eurostotasavaltojen liitossa ja sen Suomen maakunnassa? Tavallisella kansalaisella on nykyisin hyvinkin monta syytä vastustaa nykyistä valtakoneistoa. Olla toisinajattelija.
- Ensimmäisenä syynä tuo aikaisempi kappale. Suomen itsenäisyys on luovutettu pois ja annettu maan päätäntävalta järjestelmälle joka muistuttaa rakenteeltaan niin kovin, kovin paljon Neuvostoliittoa ja joka ei Suomesta eikä suomalaisista välitä pätkän vertaa. Suomi on sille satiaisen munissa elävä kutiainen. Joka on vielä niin törppö että on valmis kustantamaan kaiken, mitä siltä vaaditaan.
- Suomen rajat on avattu poliittisen johtomme toimesta islamilaiselle kehitysmaalaiselle maahanmuutolle joka maan johdon siunauksena on elinikäisen – suomalaisten kustantaman – elatusautomaatin piirissä. Sama tuontiväestö syyllistyy suomalaisiin kohdistuvaan arkipäivän jatkuvaan terroriin väkivalta- ja seksuaalirikosten muodossa mutta poliittisen eliitin mielestä se ei ole ongelma, vaan pelkästään kyseisestä terrorista julkisesti puhuminen on sekä ongelma että rikolliseksi tulkittavaa vihapuhetta. Puhetta, joka pyritään vaientamaan.
- Maan/maakunnan poliittinen johto pyrkii aktiivisesti tuhoamaan Suomen elinkeinoelämän ilmastohysteriansa nimissä. Hysterian, joka pohjautuu vain vihervasemmistolaiseen tunne-elämän ruokkimiseen sillä Suomi on ilmasto- ja ympäristöasioittensa puolesta jo muutenkin maailman huippua. Samalla ihmisiltä on hävinnyt se Kekkoslovakiassa yleinen tulevaisuuden toivo. Ajatus pitkistä ja varmoista työurista on lähinnä scifiä. Sadat tuhannet työttömät ovat pelkkä tilastoluku samalla kun poliittinen eliitti haikailee maahan aina lisää kehitysmaalaisia. Vieläpä työvoimapulaan vedoten, mitä voi jo pitää suoranaisena vittuiluna. Samalla julkisten palvelujen taso ja määrä laskee koko ajan verorasituksen puolestaan noustessa. Poliittiselle eliitille suomalaisia ei ole enää olemassa ollenkaan ja se mieltää olevansa vastuussa vain omalle utopialleen ja EU:n määräyksille.
- Lisäksi viimeisimpänä vitsauksena on pyrkimys normaalin perhe-elämän tuhoamiseen ja sukupuolten häivyttäminen ja korvaaminen erilaisilla seksuaalisten suuntaumisten ja mielenterveyden häiriöiden yhdistelmillä sekä tehdä kyseisestä mielettömyydestä loukkaamaton normi.
Yksikään noista purnaamisen syistä ei ole verrattavissa väistämättömään luonnonvoimaan niin kuin Kekkoslovakian Neuvostoliiton pelko oli. Kaikki ovat tietoisia päätöksiä joita ei olisi ensimmäistäkään ollut pakko tehdä. Ne on tehty siitä huolimatta.
Ei ihme, että tavallisella suomalaisella on nykyisin täysi syy purnata. Hänen ja kekkoslovakialaisen tilanne on erilainen silläkin tavoin – tällä kertaa nykypäivän eduksi – että nyt aivan tavallisilla suomalaisilla on käytössään väline julkiseen toisinajatteluun. Internet ja sen myötä sosiaalinen media mahdollistaa aivan tavallisen ihmisen mielipiteen kuulumisen laajemmalle kuin mitä Kekkoslovakian aikaan voitiin edes kuvitella.
Omana pienenä esimerkkinä tämä oma nimimerkkiblogini. En oikein tiedä, kuinka bloggerin kävijämittari loppujen lopuksi toimii mutta se näyttää noin 70.000 – 90.000 sivun näyttöä kuukaudessa. Ja tämä blogi on vain yksi pikkukala suuressa pikkukalojen meressä. Yksi nobody muurahaiskansalaisten sankassa joukossa. Mutta täysin mahdoton saavutus Kekkoslovakiassa.
En usko että Kekkoslovakialainen valtakoneisto oli missään vaiheessa huolissaan toisinajattelijoista. Ei sillä ollut siihen mitään syytä. Kas kun se tiesi, että ns. kansan syvillä riveillä ei ole mitään aihetta lähteä pyrkimään muuttamaan järjestelmää. Sillä ei ollut syytä eikä välinettä. Nykyisin tilanne on toinen. Valtakoneisto ei välitä syystä. Ei sitä kiinnosta tavallisen ihmisen tuntemukset. Se elää etuoikeutettuna nomenklaturana. Mutta välinettä se pelkää sitäkin enemmän. Koska se väline voi saada muurahaiskansalaiset ajattelemaan ja ajattelemaan liian suurella porukalla. Ja ajatteluhan on pakkovallan pahin vihollinen. Siksi se pyrkii kaikin – tällä hetkellä käytössä olevien – mahdollisin keinoin hiljentää tai vähintään sensuroida välineen kautta tulevan – perustellun – arvostelun.
Tämän vuoksi ”maalittaminen” (taas tuota helvetin newspeakia) pyritään saamaan laittomaksi. Kyseessä on samanlainen blankotermi kuin ”kansanryhmää vastaan kiihottaminen” sillä sen voi tulkita miten haluaa ja kyse onkin vain siitä, kenellä on oikeus tulkita. Niin kuin aikaisemminkin on todettu, on asiassa otettu torpedoksi vanha sananvapauden vihollinen Mika Illman jonka tekemän selvityksen eräs lause on paljon puhuva:
Erityinen merkitys sananvapaudella on esimerkiksi poliitikoille, toimittajille, tutkijoille ja esimerkiksi taiteilijoille. Näille ryhmille julkisuudessa esiintyminen on osa heidän työtehtäviensä suorittamista. Lähtökohtaisesti yhtä vakavana kuin virkamiehiin kohdistuvaa maalittamista onkin pidettävä muun muassa näihin yhteiskunnallisesti tärkeisiin henkilöryhmiin kohdistuvaa maalittamista.
Noitten etuoikeutettujen sananvapautta ei olla koskaan rajoitettu eikä haluta rajoittaa jatkossakaan. Tavallisen kansalaisen sananvapaudesta ei mainita mitään. Eikä myöskään siitä, että valtakoneisto katsoisi missään vaiheessa peiliin ja alkaisi ajatella että arvostelu onkin ehkä perusteltua. Joten mahdollisuus siihen perusteltuun arvosteluun halutaan viedä pois. Sananvapauden nimissä.
Mutta toisin kuin Kekkoslovakiassa meillä muurahaiskansalaisilla on syyn lisäksi käytössämme väline. Sitä tulee käyttää niin pitkään kuin siihen on mahdollisuus.
Nukkuva ja välinpitämätön kansa on alistettu kansa.
