Noissa aikaisemmissa jutuissa on tullut käytyä läpi niin ykkösrähinän kuin kakkosrähinän lentäviä tappomasiinoita. Niin ykkösrähinän kuin erityisesti kakkosrähinän piirteenähän oli se että tekniikka kehittyi sotien aikana valtavan nopeasti. Joten joku vuoden 1944 hävittäjä teki vuoden 1934 hävittäjästä nopeasti alatoopia. Mahdollinen kolmosrähinähän taas oltaisiin käyty ja käytäisiin vieläkin ”tule sellaisena kuin olet”-periaatteella mutta se onkin jo toinen juttu.
Ajattelin käydä tässä läpi niitä ennen kakkosrähinää kehitettyjä hävittäjäkoneita jotka jäivät varsinaisessa rähinässä vähälle tai olemattomalle käytölle ja ehkä myös huomiolle. Poislukien eräs pohjoinen maa joka käytti tiettyjä vanhentuneita koneita koko sodan ajan. Mikähän maa se mahtaisi olla? Mennään aakkosjärjestyksessä ja aloitetaan Alankomaista. Esitellään mikäs muu kuin Fokker D.XXI:
Alankomaitten ilmavoimat ampuivat jo vanhentuneilla Fokkereillaan alas useita kymmeniä saksalaisia koneita toukokuussa 1940 kunnes maa joutui Saksan miehittämäksi. Suomalaiset puolestaan saavuttivat konetyypillä talvisodassa kaikkiaan 127 ilmavoittoa ja jatkosodassakin – jossa konetyyppi oli enää tiedustelutehtävissä – 60 ilmavoittoa.
Siirrytään Iso-Britanniaan ja kuinka ollakaan senkin 1930-luvun kone Gloster Gladiator palveli pitkään Suomen ilmavoimissa kun se ei enää muualla pahemmin palvellut.
Kone taisteli Kiinan ilmavoimien riveissä japanilaisia vastaan jo ennen kuin varsinainen kakkosrähinä alkoi ja saavutti jonkin verran ilmavoittoja. Myös norjalaiset saavuttivat konetyypillä muutaman ilmavoiton saksalaisia vastaan. Britit käyttivät konetta sodan alkuvaiheessa joskaan kone ei pärjännyt uudemmille saksalaisille koneille. Kuuluisaksi tulivat Maltaa sekä teknisesti että erityisesti lukumäärällisesti ylivoimaisia italialaisia vastaan puolustaneet kolme Gladiatoria joille annettiin nimet Usko, Toivo ja Rakkaus. Oikeastaan koneita oli kuusi mutta niistä ei ilmassa ollut koskaan kolmea enempää. Gladiatorit ampuivat alas useita italialaiskoneita ja menettivät itse vain yhden. Myöhemmin tilanne parani kun Maltalle tuli Hawker Hurricane-hävittäjiä.
Suomalaiset saivat koneella talvisodassa kaikkiaan 37 ilmavoittoa kärsien tosin itsekin raskaita tappioita. Jatkosodassa konetyyppi oli enää tiedustelutehtävissä saavuttaen yhden ilmavoiton.
Briteillä oli tietysti jo ennen sotaa käytössään mainiot Supermarine Spitfire- ja Hawker Hurricane-hävittäjät mutta ennen sotaa britit kehittivät myös ei ehkä niinkään onnistuneita hävittäjiä joista voidaan mainita Boulton Paul Defiant:
Hävittäjäkoneeksi suunnitellussa koneessa ei ollut minkäänlaista eteenpäin ampuvaa aseistusta vaan sen aseistus oli pelkästään taka-ampujan neljä 7,7 mm konekivääriä. Koneet vedettiin päivähävittäjäkäytöstä nopeasti tosin ne saavuttivat jonkinlaista menestystä yöhävittäjinä koska ne pystyivät ampumaan pommikoneita alavinkkelistä. Samantyylinen kone oli Blackburn Roc joita oli tilattu suomalaisillekin mutta tilaus ei toteutunut.
Siirrytään Italiaan ja esitellään Breda Ba.27:
Koneita ei itse asiassa tehty kuin neljätoista kappaletta joista yksitoista myytiin Kiinaan jossa niitä käytettiin japanilaisia vastaan. Niiden menestyksestä ei ole tarkempaa tietoa. Huomattavasti enemmän valmistettiin Fiat CR.42-konetta:
Sodan alkuvaiheissä nämä varsin ketterät koneet saavuttivat suhteellisen hyvää menestystä brittiläisiä Gloster Gladiator ja Hawker Hurricane-koneita vastaan. Koneita myytiin myös Unkariin, Ruotsiin ja Belgiaan. Belgian ilmavoimien Fiat CR.42-koneet ehtivät vuonna 1940 ampua alas kolmetoista saksalaista konetta ennen maan antautumista.
Japanillaoli monia kuuluisia kakkosrähinän aikaisia koneita. Kuuluisin oli ehkä Zerona tunnettu Mitsubishi A6M mutta sitä edelsi ennen sotia käyttöön otettu Mitshubishi A5M:
Avo-ohjaamolla ja kiinteillä laskutelineillä varustettu tukialuskone pääsi 440 km/h huippunopeuteen ja sen ensimmäisen mallin aseistuksena oli vain kaksi 7,7 mm konekivääriä. Koneen pääasiallinen työsarka oli Japanin – Kiinan-sodassa. Olipahan myös oma hävittäjä Jugoslaviallakineli Ikarus IK-2:
Koneita tehtiin vain kaksitoista kappaletta. Sotaa edeltäviin koneisiin nähden se oli siinä mielessä edistyksellinen että sen aseistuksena oli kahden kevyen konekiväärin lisäksi 20-millinen tykki. Konetyypin käyttö sodassa jäi minimaaliseksi. Esitellään sitten itänaapurimme Neuvostoliiton ennen sotia tehty konetyyppi eli Polikarpov I-5:
Konetta tehtiin kaikkiaan 803 kappaletta ja sen seuraajia olivat suomalaisillekin ikävän tutuksi tulleet Polikarpov I-15 ja Polikarpov I-153 koneet samoin kuin tietysti Polikarpov I-16. Koneen huippunopeus oli 278 km/h ja aseistuksena 2 x 7,62 mm konekivääriä. Jo täysin vanhentunutta konetta käytettiin maataistelutehtävissä saksalaisia vastaan vuonna 1941 ja ne poistettiin kokonaan käytöstä vuoden 1942 alussa.
Myös puolalaiset kehittivät ennen sotia oman hävittäjäkoneen mallia PZL P.11:
Konehan oli sinänsä saksalaisiin nähden täysin vanhentunut. Sen huippunopeus oli 390 km/h ja aseistuksena neljä 7,7 mm konekivääriä. Silti puolalaiset saavuttivat kyseisellä konetyypillä saksalaisista 120 ilmavoittoa. Useat puolalaiset lentäjät pakenivat sitten maasta ja jatkoivat taistelua RAF:n riveissä.
Ranskalaisten1930-luvun koneista esitellään ensiksi Dewoitine D.500:
Koneen huippunopeus oli 402 km/h ja aseistuksena 1 x 20 mm tykki ja 2 x 7,5 mm konekivääriä. Kone osallistui Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisten puolella ja samoin Kiinan – Japanin sodassa. Varsinaisessa kakkosrähinässä niiden osuus jäi vähäiseksi. Suomalaisillekin tuttu kone oli vuonna 1938 käyttöön tullut Morane-Saulnier M.S.406:
Koneita valmistettiin kaikkiaan 1.176 kappaletta. Ranskalaiset käyttivät konetta sodan alusta alkaen kärsien raskaita tappioita kehittyneempiä saksalaisia koneita vastaan saavuttaen kuitenkin 171 varmaa ja 93 todennäköistä ilmavoittoa. Suomalaisilla oli koneen eri malleja kaikkiaan 81 kappaletta ja niillä saavutettiin talvisodassa 14 ja jatkosodassa 121 ilmavoittoa. Osa Moraneista muunnettiin suomalaisten toimesta venäläisellä Klimov M-103-moottorilla varustetuksi ns. Mörkö-Moraneksi.
Niin liittoutuneilla kuin akselivalloilla konekaluston laatu kehittyi sodan aikana huimasti. Ranskalaisilla ei niin – sattuneesta syystä – tapahtunut. Ranskalaisten paras kone sodan alussa oli Dewoitine D.520 mutta se tuli liian myöhään ja sitä oli liian vähän että se olisi vaikuttanut sodan silloiseen lopputulokseen.
Saksalaisillapuolestaan oli jo ennen sotaa käytössä Me 109 ja Me 110-hävittäjät mutta esitellään vähemmälle huomiolle (ja käytölle) jäänyt Heinkel He 112 joka ulkonäkönsä puolesta vaikutti huomattavan edistykselliseltä koneelta:
Koneen huippunopeus oli 510 km/h ja aseistus 2 x 7,92 mm konekivääriä ja 2 x 20 mm tykkiä. Kone hävisi suunnittelukilpailun Me 109-koneelle ja sitä valmistettiin vain 98 kappaletta joita toimitettiin Espanjan ilmavoimille 15 kpl, Japanin ilmavoimille 30 kpl, Unkarin ilmavoimille 3 kpl ja Romanian ilmavoimille 24 kpl. Koneita tarjottiin myös suomalaisille mutta sitä pidettiin liian kalliina ja jonkun lähteen mukaan suomalaisille tarjottu Heinkel olisi varustettu alkuperäistä heikommalla moottorilla. Romanialaiset käyttivät konetta itärintamalla mutta se siirrettiin nopeasti koulutuskäyttöön.
Esitellään sitten Saksan ilmavoimien viimeinen kaksitasoinen päähävittäjä ja samalla yksi ensimmäisiä koneita joilla Saksa sanoi Versaillesin rauhansopimuksen aserajoituksista että kaatakaa ittellenne vaan. Eli kyseessä on Arado Ar 68:
Konetta valmistettiin kaikkiaan 511 kappaletta, sen huippunopeus oli 330 km/h ja aseistuksena kaksi 7,92 mm konekivääriä. Kone otti osaa myös Espanjan sisällissotaan mutta ei pärjännyt kehittyneemmälle venäläisten Polikarpov I-16-hävittäjälle. Kone oli saksalaisten päähävittäjä vuoteen 1938 jolloin Messerschmitit korvasivat sen. Sodan ensimmäisen vuoden aikana se palveli jonkin verran yöhävittäjänä.
Myös Tshekkoslovakialla oli oma 1930-luvulla kehitetty hävittäjäkone eli Avia B.534:
Sattuneesta syystä konetyyppi ei koskaan päässyt puolustamaan Tshekkoslovakiaa. Itärintamalla sitä kuitenkin käytettiin jonkin verran maataistelutehtävissä vaikka se olikin vanhentunut. Kone oli myös Bulgarian, Jugoslavian (sittemmin myös Kroatian), Kreikan ja Slovakian käytössä ja sitä valmistettiin kaikkiaan 568 kappaletta.
Yhdysvaltojenensimmäinen kokometallinen yksitasoinen hävittäjä oli vuonna 1932 ensilentonsa tehnyt Boeing P-26 joka tunnettiin myös lempinimellä Peashooter eli Hernepyssy:
Koneen – jota valmistettiin 151 kappaletta – huippunopeus oli 377 km/h ja aseistuksena kaksi 30-06 kaliiberin (7,62 x 63) konekivääriä. Kyseinen kaliiberi on nykyisin Suomessa varsin suosittu hirvi- ja karhukaliiberi. Kone oli taistelukäytössä kiinalaisten riveissä Kiinan – Japanin sodassa ja saavutti muutaman ilmavoiton. Kone saavutti myös filippiiniläisten käytössä muutaman ilmavoiton japanilaisista. Muuten konetta ei kakkosrähinässä käytetty. Sotaa edeltävä hävittäjä oli myös Seversky P-35:
Koneen huippunopeus oli 467 km/h, aseistuksena oli 2 x 12,7 mm ja 2 x 7,62 mm konekivääriä ja sitä valmistettiin 196 kappaletta. Kone oli vanhentunut sodan alkaessa. Sitä myytiin jonkin verran Ruotsiin. Suomalaisetkin olisivat halunneet niitä mutta Ruotsi vei ne nenän edestä. Koneita oli taistelukäytössä hetken aikaa myös Filippiineillä mutta niillä ei ollut mitään mahdollisuutta pärjätä kehittyneemmille japanilaishävittäjille. Noista amerikkalaisista koneista voi vielä esitellä suomalaisille kaksi vanhaa tuttua. Ensimmäisenä Brewster F2A Buffalo:
Konetta käytettiin Tyynenmeren taisteluissa huonolla menestyksellä mutta suomalaiset saavuttivat konetyypillä kaikkiaan 477 ilmavoittoa joista LeLv 24 sai 460. Toinen suomalaisten käyttämä vanhentunut jenkkikone oli Curtiss P-36 Hawk:
Vaikka kone oli myös jo vanhentunut niin suomalaiset saavuttivat koneella jatkosodassa 190 ilmavoittoa omien menetysten ollessa 14 konetta. Herää kysymys että mitähän Suomen ilmavoimat olisivat saaneet aikaiseksi jos niillä olisi heti sodan alettua ollut 200 Messerschmittiä tai Spitfireä? Mutta sehän menee sinänsä tarpeettoman mutta aina niin mukavan ottiatuotailun puolelle.
Tässä pientä historian pläjäystä tällä kertaa.