Taempi Hyijärvi, Uusi Hyisiana, Pinnanmaa, männäsyksynä, monena syksynä…
Taemman Hyijärven pohjoispuolella sijaitsi useampien varsin suurten lampien ketju jonka vieressä kulki korkea ja melko leveä särkkä. Tuota särkkää pitkin kulki haulikot käsissään ja reput sekä kiväärit selässään kaksi kuuttakymppiä lähestyvää rumaa äijänryökälettä. Nuo miehet – tarkemmin sanottuna Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis – tuumailivat kulkiessaan että mikä hemmetti siinä on kun sama määrä hikeä irtoaa huomattavasti vähemmällä kilometrimäärällä kuin kolmekymmentä vuotta taaksepäin.
Sen lisäksi että miehet olivat rumia, he olivat myös realisteja ja totesivat että eiköhän syy tuohon äkkihikoamiseen löydy henkilötunnuksesta ja peilistä vastaan katsovasta pärstävärkin mallista. Ei olla hirvaksia enää, ei olla niin. Eikä meillä ole enää kiirettä muuhun kuin pitämään taukoja. Ja se tauon paikka on meinaan nyt ja tässä.
Ei muuta kuin pyssyt lepäilemään männynkylkeä vasten ja reput selästä. Lötjönen kaivoi kirveen, potki lahon näköisen kannon nurin paljastaen sieltä tervantuoksuista aarretta ja alkoi pilkkoa palasia heitellen niitä samalla Ykälle joka kaiveli puolestaan sopivaa nuotiopaikkaa. Sitten Ykä kaivoi puukon – hiiliterästä tietenkin, työkalu on työkalu, koristeet erikseen – ja alkoi veistää kiehisiä keräten tarkkaan talteen myös kaikki kertyneet puunsiprut. Sitten tuliseipäät esille ja raapaisu raakkipinnasta. Tuli maisteli sille tarjottua ruokaa, totesi että ykkösluokan evästä on ja alkoi ahneesti syödä sille tarjottua tervaista ateriaa. Miehet siinä totesivat hyvin palavasta mutta savuttavasta tervastulesta että mene savu synnintekijän silmiin. Ja miesten silmiinhän se tuppasi menemään. Pitäisikö siitä tehdä johtopäätöksiä?
Lötjönen oli samalla käynyt tekemässä pari leppäpuista teroitettua keppiä jotka tyrkättiin maahan, tuettiin parilla kivellä ja joihin laitettiin lenkinpuoliskot lämpenemään. Sitä lämpenemistä odotellessa miehet kaivoivat repuista voipaperiin käärittyä maukasta paikallista hyileipää jonka päällä oli HÖÖ-marketin aleikum-salamia. Kurkkua kostutettiin termospullosta kaadetulla lihaliemellä. Miehet olivat kauan aikaa siirtyneet lihaliemeen todeten sen olevan parasta hörpättävää tähän tarkoitukseen. Varsinkaan kahvia ei kannattanut panna termospulloon. Se näljääntyi siellä nopeasti. Jos kahvia maastossa halusi niin se kannatti keittää nuotiolla.
Kun hors d’œuvres eli hyileivät oli natusteltu niin olikin aika jo kaataa toiset mukilliset lihalientä ja alkaa keskittyä tilapäisen pölkkybaarin pääruokaan eli lenkinpuolikkaaseen. Ilmoille tuli nuotion rätinän lisäksi tutut h-h-h-h-h-äännähdykset kun miehet pyörittelivät kuumaa makkaranpalasta suussaan yrittäen jäähdyttää sitä ennen pureksimista. Kaikkiaan ateria vastasi Michelinin kolmea tähteä – sanoi julkkiskokit asiaan mitä hyvänsä – ja se kruunattiin tietysti voimasavuke Bostonilla. Oli ihan yksi lysti vaikkei reissulta tulisi reppuun mitään täytettä. Nämä olivat niitä elämän pieniä suuria asioita. Mikäs tässä oli taukoa pitäessä.
Seurasi tulen huolellinen sammutus ja sen jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Luoteeseen päin etenevää särkkää oli vielä pari kilometriä jäljellä. Sieltä tultaisiin lopulta Taemman Hyijärven pohjoispäähän jossa auto odotti. Sitten olisi edessä ajo pienelle ja karulle mutta viihtyisälle lautamökille jossa toverukset lämmittäisivät sen pienen, kahden ja puolen perseen sähköttömän vatipesusaunan jossa valon antoi pari tuikkua. Otettaisiinpa siinä kylmä Tsuhnan Kostokin. Sekin oli niitä elämän pieniä, suuria asioita.
Miehet tuumailivat keskenään että ketä kiinnostaa lentää jonnekin Goaan tai Thaimaahan? Ihmismassan keskelle? Täydellinen mielenrauha löytyi paljon lähempääkin.
